Mynämäki kasvattaa pistetiliään sarjakärkenä

25.7.2018

Naisten ykköspesisjoukkue vieraili aurinkoisena tiistainailtana Raumalla. Sarjakärki Mynämäki lähti otteluun voiton nälkäisinä hakemaan täysiä pisteitä 11. sijoittuneelta Rauman Feralta. Vesattaret ovatkin jo hyvin lähellä runkosarjan voittoa kun piste-ero seuraavaan on kasvanut jo yhdeksään pisteeseen.

Avausjakson Vesa aloitti ulkovuorolla, kun kapteeni Kitola voitti hutunkeiton. Joukkueen ulkopeli on ollut vakuuttavaa läpi kauden ja se sai jatkoa myös Raumalla. Läpi ensimmäisen jakson Feralla oli vaikeuksia saada tilannetta aikaiseksi, johon suuri tekijä oli Vesattarien lukkari Mari-Ann Lehtinen. Korkeaa tolppaa syöttänyt Lehtinen tylsytti vastustajan peliä läpi ottelun. Mustakeltaisten sisäpeli sai ottelussa aivan uutta ilmettä, kun molemmista kärjistä järjesteltiin loistavasti tilanteita, mikä tuotti myös tulosta.

Toisessa vuoroparissa kakkoskärjen Sini Haataja haastoi Feran ulkokenttää päästen kentälle ja Lehtinen järjesteli palottoman ajolähdön. Loistavalla varsilyönnillä Fanni Elo löi tilanteeksi 0-1. Ajo sai jatkua, jota purkamaan asettui Minttu Mäkinen. Mäkinen puhkaisi kolmossauman ja Roosa Luoma juoksi tilanteeksi 0-2. Mäkinen jatkoi vahvaa lyöntiään, kun pallo putosi viimeisellä lyönnillä kopparin eteen ja Lehtinen toi tilanteeksi 0-3. Kolmannessa vuoroparissa Feran Tiina Andreassen löi ottamattoman lyönnin ja kavensi tilanteeksi 1-3. Mynämäki vastasi kavennukseen omalla sisävuorollaan, kun päälle saatiin yhden palon ajolähtö. Johanna Käkönen pääsi yllättämään kotijoukkueen kopparit lyönnillään ja pallo putosi väliin. Mailamiehen mailasta Mirjami Raitanen juoksi kotipesän turvaan tuoden tilanteeksi 1-4. Seuraavaksi myös Käkönen pääsi juoksemaan takaisin kotipesään, kun Oona Rantomaa kotiutti hänet kakkospuolen lyönnillä. Ensimmäinen jakso Vesattarille 1-5. 

Toinen jakso oli Vesattarien hallintaa alusta asti. Sisäpelissä nähtiin aivan erilainen Vesa, kun peliä saatiin pyörimään ja tilanteita järjesteltyä. Molemmista kärjistä tilanteen rakentaminen oli helppoa. Jakson alussa hyvää sisäpeliä jo ensimmäisellä jaksolla esittänyt Sini Haataja puhkaisi kolmospuolelta edeten kakkospesälle asti. Vaihtajaroolia pelaava lukkari Lehtinen taiteilee takatilanteen, minkä jälkeen jo yhden juoksun lyönyt Fanni Elo kotiuttaa Haatajan, tilanne 0-1. Toisessa vuoroparissa joukkueen Kapteeni Maria Kitola kotiutti Sini Haatajan välilyönnillään ja löi tilanteeksi 0-2. Seuraavaksi Jaana Marjamäki-Kekolan kääntönäppi riitti saattelemaan nopean Henna Nurmen kotipesään. Marjamäki-Kekola jatkoi vuorollaan hyvää lyöntiä ja tälläsi pallon kotijoukkueen kopparien eteen. 0-4 tilanteeksi juoksevan etenijän kelpasi kipitellä kotipesän turvaan. Vierailijoiden Maria Kitola järjesteli 100% varmuudella tilannetta. Ottelussa hyvässä lyöntivireessä ollut Fanni Elo yllätti Rauman takakentän kumuralyönnillään ja Sini Haataja toi tilanteeksi 0-5. Tämän jälkeen kahden palon ajoa purkamaan asettui Mäkinen, kuka onnistui jälleen kotiutuksessa ja löi tilanteeksi 0-6. Viimeisessä vuoroparissa Vesattaret näyttivät jälleen hienoa sisäpelin pyöritystä. Paloton ajolähtötilanne tehtiin heti kärjestä, mutta tilanne kuivui kun Jaanan lyönti kantoi kopiksi. Jatkoa lähdettiin hakemaan loistavasti pelanneesta kakkoskärjestä ja tämä tuottikin tulosta. Luoma saatteli jälleen Haatajaa eteenpäin ja Lehtinen löi Sinin kotipesään asti. Tilanne Vesattarille 0-7. Vaihtajajokerin roolissa pelaava Kitola taiteili lyhyillä lyönneillään palottoman ajolähdön. Purkamaan asettui ensin Elo, mutta harmillisesti kotiutusnäppi tippui kentän ulkupuolelle, mistä seurauksena ensimmäinen palo. Hetken kuluttua myös toinen risti komeili taululla, mutta ajolähtö oli vielä päällä. Purkamaan asettui Mirjami Raitanen, kuka tunnetaan hyvästä kumuralyönnistä. Raitanen kuitenkin yllätti Feran etukentän lyöden täydellisesti kiertävän näpin kakkosrajaan, kun Lehtinen toi tilanteeksi 0-8. Vesattaret lähtivät puolustamaan johtoaan vahvan ulkopelin kautta. Kotijoukkue Fera onnistui kuitenkin kahdesti kotiutuksissaan viimeisessä vuorossa, mutta pisteet lähtivät Mynämäen matkaan. Mynämäki voitti jo 17. ottelunsa, kun Rauma kaatui puhtaasti 0-2 (1-5,2-8).  

Ottelun parhaina palkittiin kolme juoksua lyönyt Fanni Elo (2) ja laadukasta lukkaripeliä sekä sisäpelissä onnistunut Mari-Ann Lehtinen (1). 

Mynämäki kerrytti pistetiliään ja onkin nyt 12 pistettä johdossa toisena olevasta Jalasjärvestä. Seuraava Vesattarien ottelu pelataan kotikentällä 29.7., kun vieraaksi saapuu Ylivieska. Hanakat-areenalla pilliin puhalletaan poikkeuksellisesti klo 15 alkaen ja tällä hetkellä myös keli näyttää suosivan. 

Tilastot löytyvät täältä.

Teemu Kekolan kuvat ottelusta löytyvät täältä.