G-junioreille (2010-2012 -syntyneet) aloitetaan joukkueharjoitukset

15.6.2018

Ensimmäinen kerta maanantaina 18.6. klo 17-18

Yhdessä tekemisen riemu, uusien asioiden oppiminen, onnistumisen tunne, sekä uusien elämysten ja kavereiden saaminen, nuo kaikki kuulostavat mahtavilta asioilta kokea. Nyt se on mahdollista!

Kokoamme kesän aikana uudet nuorimpien junioreiden joukkueet 6-8 -vuotiaista tytöistä ja pojista. Uudella pelurilla ei tarvitse olla ennestään kokemusta pesäpallosta. Kiinnostus liikkumista, uusien asioiden oppimista ja ryhmänä tekemistä kohtaan riittää mainiosti aluksi. Pienin askelin pesäpallon perusasioita ja -tekniikoita harjoitellessamme jokainen kehittyy paremmaksi peluriksi omaan tahtiinsa.

Ensimmäisenä kesänä emme kiirehdi virallisiin otteluihin, vaan pääpaino on opettelussa ja harjoittelussa. Uudella joukkueella on kuitenkin mahdollisuus pelata yksittäisiä harjoitusotteluita muita alueen aloittelevia joukkueita vastaan tai pelata yksittäisiä JunnuSuper -turnauksia, jotka on suunnattu nimenomaan aloitteleville juniorijoukkueille.

Aloitamme harjoitukset maanantaina 18.6.2018 klo 17.00-18.00 Urheilukeskuksen pesäpallokentällä. G-juniorit harjoittelevat kerran viikossa. Et tarvitse omia välineitä, sillä seuralta saat aluksi välineitä lainaksi. Mynä-Auton ansiosta harrastuksen aloittaminen on ilmaista. Lisätietoja uuden joukkueen toiminnasta antaa juniorivalmennuspäällikkö Ville Niemi 044 241 2148.