Vesattarille voitto trillerissä

17.7.2017

Mynämäki-Hämeenlinna 2-1 (1-3, 4-3,1-0)

Mynämäen Vesan ja Hämeenlinnan Paukun kohtaamisesta osattiin odottaa tasaista ja vähäjuoksuista. Paukun ulkokenttä on ollut todella pitävä, ja ennen lauantain kohtaamista se oli antanut vastustajilleen vain 74 juoksua kun esim. vesattarilla vastaava luku oli 136, ja vain Hyvinkää on samoilla haminoilla Paukun kanssa. Toisaalta sisäpeli on ollut hämeenlinnalaisten kompastuskivenä, sillä vain jumbojoukkue Vaasa on tehnyt heitä vähemmän juoksuja. Kevätkierroksella Paukku otti vesattarista 1-0 voiton, mutta nyt Hanakat Areenalla osat vaihtuivat ja tasainen, vaiherikas ja huippujännittävä, Kilan Rälssitilan isännöimä ottelu päättyi kotijoukkueen voittoon numeroin 2-1 (1-3, 4-3,1-0).

Ottelu alkoi kotijoukkueen heikolla ja lyhyellä sisävuorolla, jossa etenijää ei saatu kertaakaan edes kakkoselle asti. Niinpä Paukku ottikin ohjat käsiinsä ja siirtyi tasoittavallaan 1-0 johtoon, kun pikakomennuksen lautasen ääreen saaneelta Mari-Ann Lehtiseltä lipsahti vapaataival. Vesattarien vaikeudet jatkuivat toisessa sisävuorossa, ja etenijöiden matka katkesi jo kakkospesälle. Lopulta kuitenkin jokerivaihtajan roolissa ollut Maria Kitola saatiin saateltua kolmoselle, josta Oona Rantomaa hänet saman tien kotiutti tasoittaen jakson. Hiljaista oli kakkospesällä myös Paukun tasoittavalla ja ainoan kolmostilanteen yllätyskotiutusyritys päättyi haavoihin. Vesattarien kolmas, peräpäästä alkanut sisävuoro jäi todella lyhyeksi ilman kolmostilanteita. Paukkukaan ei omalla tasoittavallaan saanut aikaiseksi kun kaksi kolmostilannetta, mutta kun ne kumpikin tuottivat tulosta, olivat vieraat siirtyneet 3-1 johtoon ennen jakson päätösvuoroa. Kun siinäkään vesattarien sisäpeli ei lähtenyt rullaamaan vaan kolmas palo tuli taululle jo viidennen lyöjän jälkeen, oli kauden nopein jakso taputeltu, eikä Paukku tarvinnut enää tasoittavaa sisävuoroon. Jakson kolmostilanteet menivät Paukulle 4-2.

Toisen jakson vierasjoukkue aloitti tehokkaasti siirtyen 2-0 johtoon. Nyt myös vesattarien ykköskärki toimi ensimmäistä kertaa totutulla tavalla ja Jaana Marjamäki-Kekola kotiutti palottomasta ajolähdöstä Henna Nurmen. Toisessa vuorossa täsmälleen sama kuvio toistui, ja kun sitä ennen Paukku oli jäänyt omassa sisävuorossaan nollille, oltiin 2-2 numeroissa. Myöskään kolmannessa sisävuorossaan vieraat eivät saaneet etenijöitä kakkosta pidemmälle, ja kun kotijoukkueelta Oona Rantomaa jatkoi vahvoja esityksiään kotiuttaen Maria Kitolan, oli Mynämäki hivuttautunut 3-2 johtoon ennen viimeistä vuoroparia. Kun Paukun seitsemän ensimmäisen mailan varressa käyneen jäljiltä kenttä oli tyhjä ja taululla kaksi paloa, alkoi ilmassa olla supervuoron tuoksua. Viimeisenä numerollisena lyöjänä mailan varteen tarttunut Petra Pihlström kuitenkin saatteli yli sadan superpesisottelun kokemuksellaan etenijää kolmoselle. Matala poikittainen, lähelle syöksyvää etenijää suuntautunut polttoheitto ei tarttunut pesävahdin räpylään, ja näin vieraat saivat hölkötellä tasoitusjuoksun vesattarien etsiessä palloa Kivistönmäen metsiköstä. Pallo kuitenkin löytyi nopeasti ja niin kotijoukkue joutui lähtemään viimeiseen sisävuoroonsa hakemaan yhtä juoksua. Huonosta paikasta liikkeelle lähtenyt lyöntivuoro näytti kuitenkin tuottavan vesiperän, kun kuudesta ensimmäisestä kentälle pyrkijästä yksikään ei päässyt edes ykköselle asti. Oona Rantomaan päätä ei kuitenkaan tiukassa tilanteessa pakottanut, vaan hän saatteli Maria Kitolan kotipesän turvaan jo kolmannen kerran tässä ottelussa, ja niin edessä oli kuin olikin supervuoro.

Supervuoro alkoi Paukun sisävuorolla ja tuota pikaa olivat pystyssä ensimmäiset turpakäräjät. Etutilanteessa Pihlström saatteli viimeisellä lyönnillään ykkösrajanäpyllä kaikkia etenijöitä eteenpäin, mutta epäonnekseen pallo osui hänen piikkariinsa ykköstaipaleen puolivälissä, mikä tarkoitti toista paloa taululle ja jo päätepesilleen ehtineiden etenijöiden palauttamista lähtöpesilleen. Vierasjoukkueen mielestä mitään osumaa ei kuitenkaan ollut tapahtunut, ja protestointi oli kiivasta, mutta tuomaristo pysyi oikean päätöksensä takana. Kun jatkossakaan Paukku ei saanut etenijää kolmoselle asti, lähtivät vesattaret toistamiseen hakemaan yhtä juoksua omalla sisävuorollaan. Sitä ei tarvinnutkaan kovin kauaa odotella, kun huimassa lyöntivireessä ollut Oona Rantomaa onnistui kotiutuksessaan jo neljännen kerran, ja tälläkin kertaa juoksun tuojana oli Maria Kitola. Kiilaan siirtymisen sijasta alkoivat kuitenkin toiset turpakäräjät, kun vierasjoukkueen mielestä Oonan viimeisen lyöntinsä jälkeen maahan pudottama maila häiritsi lukkarin kiinniottoa. Sitä se saattoi tehdäkin, sillä polttoheitto suuntautui aivan kotipesän kulmalle, johon lyöjät viimeisen lyöntinsä jälkeen aina mailan pudottavat. Kun mistään mailan heitosta, jonka voisi tulkita tahalliseksi estämiseksi, ei kuitenkaan ollut kysymys vaan normaalista pelitilannesuorituksesta, vihelsi pelituomari kolme pitkää ja niin ottelu päättyi kotijoukkueen 2-1 voittoon. Tilanteiden jälkiselvittely toki jatkui kiivaana pitkään vielä kättelyjen jälkeenkin, mutta tällä kertaa pelituomarin ei tarvinnut kortteja taskustaan kaivella.

Vesattarista parhaana palkittiin täysin oikeutetusti ratkaisujuoksut vaikeissa painetilanteissa lyönyt Oona Rantomaa. Kakkospalkinnon pääsi noutamaan 2-vahti Roosa Luoma. Henna Nurmi vankisti asemiaan etenijätilaston ykkösenä kahdella tuodulla juoksulla, ja Maria Kitola puolestaan lisäsi jo muutenkin reilua johtoaan kärkkäritilaston ykkösenä kuudella onnistuneella kärjen siirrolla. Vesattarien ulkopeli oli kaiken kaikkiaan hyvällä tasolla, mistä suuri ansio kuuluu pitkän tauon jälkeen lautasen äärelle palanneelle Mari-Ann Lehtiselle. Alku oli ymmärrettävästi hankalaa, mutta tuntuma löytyi nopeasti, minkä jälkeen homma hoitui totutulla tavalla, tolpat alkoivat pysyä lautasella ja kova käsi teki tuhoa takapesiltä. 

Vesattarien kotiottelusuma jatkuu vielä ensi viikonloppuna kahdella ottelulla. Lauantaina vastaan asettuu Ylivieskan Kuula ja sunnuntaina Tyrnävän Tempaus. Ottelu alkavat kumpanakin päivänä klo 16. Sitä ennen Hanakat Areenalla on kuitenkin vipinää jokaisena päivänä. Pääasiassa Turussa järjestettävän D-ikäisten valtakunnallisen Suurleirin pelejä pelataan päivittäin myös Mynämäellä. Perjantaina 21.7. mynämäkeläisille onkin sitten tarjolla todella harvinaista herkkua, kun pesäpallon World Cup saapuu paikkakunnalle kuuden ottelun voimin. Otteluohjelma on seuraava:
10:00 Australia-Sveitsi (seka)
10:00 Suomi-Saksa (seka) hiekkakentällä
11:15 Viro-Suomi/Itä (miehet)
12:30 Saksa-Intia (seka)
13:45 Suomi/Länsi-Sveitsi (miehet)
15:00 Suomi-Australia (seka)        

Ottelun tilastot

Teemun kuvat