Vesattaret voitti Kankaanpään toistamiseen

26.6.2017

Mynämäki - Kankaanpää 2-0 (4-2, 4-3)

Vesattaret jatkoivat sarjakauttaan siitä mihin ennen lyhyttä juhannustaukoa päättivät ottamalla Kankaanpään Mailajunioreista kolmen pisteen voiton nyt myös kotikentällä. Helpolla ei täysi pistepotti tälläkään kertaa herunut vaan majuttaret laittoivat emännät tiukoille kummallakin jaksolla loppunumeroiden oltua 2-0 (4-2, 4-3).

Tuvan puolelta ottelun aloittanut Kankaanpää sai heti sisäpelinsä rullaamaan mukavasti rakentaen kärjestä palottoman ajolähdön. Kahden kotiutusyrityksen tuloksena oli kuitenkin vain kaksi niukahkoa paloa kotipesään. Tasoittavalla sisävuorollaan myös vesattaret rakensivat kärjestä ajolähdön, jota asettui purkamaan Minttu Mäkinen. Hermopallo polttolinjaan tuotti juoksun sekä uuden ajolähdön, josta ei kuitenkaan lisäjuoksua syntynyt. Toisessa vuorossa tilanne tasoittui kun Kankaanpää onnistui iskemään juoksun ainoasta kolmostilanteestaan. Kaksi seuraavaa sisävuoroa sujuivat tarkan ulkopelin merkeissä, eikä lisäjuoksuja nähty. Kolmannessa sisävuorossaan vesattaret joutuivat kaivamaan keulan esiin kuuden lyöjän takaa, mutta peräpää onnistui tehtävässään ilman paloja. Ykköskärki kiitti kunniasta ja kun Jaana Marjamäki-Kekola, Minttu Mäkinen sekä Mona Heikkilä iskivät peräjälkeen juoksun naiseen, repäisi kotijoukkue jo turvallisen tuntuisen kolmen juoksun johdon. Kankaanpää kavensi viimeisen sisävuoronsa aluksi tilanteeksi 4-2, mutta kun viimeiselle lyöjälle rakennettu kahden palon ajolähtö ei tulosta tuottanut, ei vesattarien tarvinnut enää käyttää neljättä sisävuoroaan.

Toisen jakson vesattaret aloittivat tehokkaasti ja tuota pikaa taululla olivat 4-0 numerot ilman ensimmäistäkään paloa, mikä pakotti vieraat rauhoittamaan tilannetta aikalisän turvin. Syytä siihen olikin, sillä yhden vapaataivaljuoksun lisäksi myös Mynämäen lyömällä saadut juoksut syntyivät pitkälti ulkopelivirheiden avittamina. Tuloksellisesti hyvin alkaneella jaksolla ei ilonaiheita sen jälkeen juuri enää nähtykään. Sisäpelissä suurin osa ajasta ja energiasta kului hitaampien etenijöiden kopitusyritysten merkeissä vaihtelevalla menestyksellä. Alkukaudesta ongelmia tuottanut ulkopeli sen sijaan sujui pääosin varsin mallikkaasti, vaikka Kankaanpää onnistuikin kolmessa ensimmäisessä vuorossa tekemään juoksun kussakin. Kankaanpää pääsi näin ollen lähtemään viimeiseen tasoittavaan sisävuoroonsa vain juoksun perässä. Siinä vesattaret joutuivat selkä seinää vasten vieraiden onnistuttua rakentamaan palottoman ajolähdön. Räpylä kuitenkin piti tiukassa paikassa ja jakso päättyi kahteen peräkkäiseen kotipesäpaloon sekä yhteen ykköspaloon.

Ykköspalkinnon arvoiseksi paimiolainen palkintoraati arvioi Jaana Marjamäki-Kekolan suoritukset ja kaksi lyötyä sekä kaksi tuotua juoksua vahvan polttolinjapelin lisäksi riittivät hyvin valinnan perusteiksi. Kakkospalkinnon pääsi noutamaan avausjaksolla kaksi tärkeää juoksua lyönyt Minttu Mäkinen. Muista kotijoukkueen pelaajista hyvin tyytyväinen omaan suoritukseensa voi olla kolme juoksua tuonut ja 5/5 tyhjälle kentälle menoissaan onnistunut Henna Nurmi, joka pelasi myös kopparina virheettömän pelin ja hyvillä vastaantuloillaan söi tilaa vastustajien välilyönneiltä.

Vesattarien sarjakausi jatkuu jo keskiviikkona, jolloin vastustajaksi Hanakat Areenalle saapuu ylivoimaisesti sarjaa johtava Hyvinkään Tahko, joka keräsi kevätkierrokselta yhtä vaille täyden pistepotin. Tämän päiväisellä sisäpeliesityksellä Hyvinkäältä tuskin pisteitä heruu, mutta pallo on pyöreä ja uusi päivä taas kaiken muuttaa voi.

Ottelun tilastot