Vesattaret aloittivat voitolla

13.5.2017

Mynämäki - Roihu 2-1 (1-2, 6-0, 0-0, 2-1)

Naisten ykköspesiksen sarjakausi lähti tänään lauantaina liikkeelle täydellä kuuden ottelun kierroksella. Mynämäen Vesan naiset saivat kotikentälleen vastustajakseen Roihun Helsingistä, joka pelinjohtajien ennakkokaavailuissa on rankattu keskiryhmään kuuluvaksi. Vuosi sitten Vesattaret ennakoitiin sarjan heikoimmaksi joukkueeksi, mutta viime kauden tuloksista viisastuneina tämän kauden ennakoissa Vesattaret on nostettu ylivoimaisen voittajasuosikin Hyvinkään ykköshaastajaksi.

Ennen ottelun alkua pidettiin hiljainen hetki edellisenä iltana kuolleen presidentti Mauno Koiviston muistoa kunnioittaen. Koivisto tunnettiin poliittisten ansioidensa lisäksi myös suurena urheilun ystävänä ja varsinkin lentopallo, toinen Mynämäen Vesan lajivalikoimaan kuuluvista lajeista, oli lähellä hänen sydäntään.

Hutunkeiton voittanut kotijoukkue aloitti ottelun tuvan puolelta, ja läpi ottelun hyvin toiminut ykköskärki rakensi tuota pikaa palottoman ajolähdön. Hyvä hyökkäysmahdollisuus kuihtui kuitenkin nopeasti kentän tyhjentäneeseen koppilyöntiin. Kakkoskärki ei kuitenkaan jäänyt pekkaa pahemmaksi, vaan uusi ajolähtö rakentui nopeasti edelleen ilman paloja. Kauden avausjuoksu syntyi upealla tavalla, kun jokerikotiuttaja Minttu Mäkinen löi vastustamattomasti merkistä väliin, ja Sini Haataja sai kipitellä rauhassa kotipesän turvaan. Vuoropari päättyi lopulta vasta ensimmäiseen paloon lyöjien loputtua.

Myös Roihun ykköskärki toimi hienosti ja jatkuvasta ajolähdöstä Anni Heino ja Erika Haapalehto iskivät vieraat johtoon. Enempää juoksuja avausjaksolla ei sitten nähtykään, joten ensimmäinen sarjapiste matkasi Helsinkiin 2-1 jaksovoiton myötä. Tilanteita emännät rakentelivat mukavasti, mutta kotiutuslyönnit nousivat taivaan tuuliin. Kolmostilanteet menivät Vesattarille 7-6, mutta Roihulla sisävuoroja oli yksi vähemmän.  

Toisella jaksolla Vesattarien avausjakson jännityksestä ei ollut enää tietoakaan. Heti ensimmäisessä sisävuorossa jokerikotiuttajat Minttu Mäkinen ja Mona Heikkilä löivät juoksun naiseen ja toisessa vuorossa kotijoukkue karkasi jo 5-0 johtoon. Roihu sai myös toisella jaksolla rakennettua kuusi kolmostilannetta, mutta läpi ottelun Vesattarien hyvin toiminut takatilannepelaaminen jätti vieraat nollille parin hyvin täpärän kotipesäpalon jälkeen. Jakso päättyi lopulta kotijoukkueen selvään ja ansaittuun 6-0 voittoon ja niin edessä oli supervuoro.

Supervuorossa kumpikin joukkue onnistui täyttämään pesät, mutta kotiutusyrityksissä ruuti oli märkää eikä juoksuja nähty. Ratkaisua jouduttiin siis hakemaan kotiutuskisasta. Kotarissa emäntien ulkokenttä selvisi hienosti vieraiden hyökkäyksestä ja viidestä pari vain yksi onnistui Laura Puhakan kotiutettua Salla Vertasen. Vesattarien ensimmäinen pari ei tulosta tuottanut, kun väärän jälkeen Roihun lukkarilta lipsahtanutta toista väärää ei maltettu ottaa pois.  Siitäkin huolimatta kotarin ratkaisu oli tapahtua jo toisessa parissa. Siinä Minttu Mäkinen yllätti Roihun koppariparin lähelle takarajaa pudonneella lyönnillä ja pallo rullasi kauas takamaastoon ruohon loistaessa poissaolollaan kylmän kevään jäljiltä. Roosa Luoma sai rauhassa hölkätä kotiin ja kunnarin synty näytti jo ilmeiseltä, mutta lopulta Roihun kovakätinen takakenttä onnistui polttamaan Mäkisen aivan kolmospesän kynnykselle. Ratkaisujuoksu syntyi lopulta hieman halvalla tavalla, kun kotarissa muuten hyvin pelanneelta Roihun lukkarilta syöttötuntuma katosi, eikä inni tahtonut pysyä enää lautasella. Kotari ratkesikin jo emäntien kolmannen parin kohdalla vapaataivaljuoksuun.

Ottelu palkintoraati palkitsi Vesattarien parhaana pelaajana kolme juoksua lyöneen Minttu Mäkisen. Kakkospalkinnon pääsi noutamaan lukkarina upean ottelun pelanneen, superipesiksen Manse PP:n kirjoilla olevan, mutta kaksoisedustusoikeudella osan kaudesta Vesattarissa pelaavan Leena Ojasen. Vieraista palkittiin Riina Kallio sekä Kirsti Salo.

Kaiken kaikkiaan Vesattarien voitto oli ansaittu ja avausjakson tehottomuuden takia kaksi sarjapistettä oli lopulta oikeudenmukainen saavutus. Sisäpelissä tilanteiden rakentelu sujui läpi ottelun varsin mallikkaasti. Kolmen pääetenijän tyhjälle kentälle menot onnistuivat 8/10 ja päävaihtajien onnistumissaldo oli vieläkin komeampi 16/17. Kotiuksissa jäi vielä parannettavaa, onnistumiset niissä 7/17, mutta sekin saldo olisi ollut kauniimpi Ilman muutamaa merkkivirhettä ja kolmoselle nukahtamista. Ulkopelissä varsinkin takatilannepelaaminen toimi hyvin, eikä muutenkaan pahempia kämmejä sattunut.

Tästä on hyvä jatkaa, ja seuraavaksi vesattarien ohjelmassa onkin sitten vuorossa todellinen tason mittaus, kun matka suuntautuu ensi keskiviikkona Hyvinkäälle. Pelinjohtajien ennakoissa kovasti viime kaudesta vahvistunut Hyvinkää on rankattu ylivoimaiseksi nousijasuosikiksi. Pihkalan kenttä on tunnettu avaruudestaan, ja lipsahdukset ulkokentällä näkyvät nopeasti tulostaululla rumina lukemina. Myös Hyvinkää aloitti kautensa voitolla lyömällä kotonaan Hämeenlinnan 2-0 (4-3, 6-2).   

Ottelun tilastot