Vesattarien kausi alkoi taisteluvoitolla!

15.5.2016









Jalasjärvi - Mynämäki 1-2k (5-6, 3-2, 0-0, 2-3)

Vesattaret aloittivat kautensa hienolla taisteluvoitolla, kun Jalasjärvi kaatui vieraskentällä kolmannen kotiutuslyöntikilpailun päätteeksi.     

Ensimmäinen jakso alkoi tasaisesti, kun molemmat joukkueet saivat juoksutilinsä auki yhdellä juoksulla heti ensimmäisessä vuorossa. Toisessa vuorossa Jalasjärvi sai kuitenkin pienen kaulan, kun vielä viime kaudella MyVessä pelannut Heidi Nurmi yllätti takakenttämme kupperilyönnillään tuloksena kaksi tavallista ja kunnari. Vesattaret pelasivat kuitenkin erittäin hyökkäävää sisäpeliä ja kuroivat eron kiinni juoksu kerrallaan. Ensimmäinen jakso oli kokonaisuudessaan tasaista vääntöä ja päättyi lopulta Vesattarien 5-6 voittoon.

Toisella jaksolla Vesattarien sisäpeli oli tahmeampaa. Jalasjärvi onnistui iskemään juoksun jokaisessa kolmessa ensimmäisessä vuoroparissa Vesattarien onnistuessa kahdesti vasta viimeisessä Vuoroparissa. Nämä kaksi juoksua eivät kuitenkaan riittäneet Jalasjärven kolmea vastaan.

Edessä oli siis supervuoropari, joka päättyi tasan 0-0 molempien joukkueiden epäonnistuessa juoksunteossa. Kotiutuskilpailuun lähdettiin siis erittäin tasaisista asemista. Ensimmäinen kotari päättyi tasan 1-1, samoin toinen. Ratkaisua lähdettin siten hakemaan jo kolmannesta kotarista, jossa Vesattarien uusi vahvistus Jaana Marjamäki onnistui kotiuttamaan joukkueen ykköskärjen Henna Nurmen Jalasjärven jäätyä nollille. Kotarit siis Vesattarille 2-3 ja kotiin viemisinä 2 pistettä.

Kokonaisuudessaan peli oli erittäin tasainen ja jaksovoitot olivat pienistä asioista kiinni. Vesattarien pelistä yleisesti voidaan todeta, että ulkopeli ainakin on erittäin hyvissä kantimissa. Kopparipari Henna - Sini pelaa jatkuvasti yhä paremmin yhteen ja myös linjassa ja etukentällä nähtiin läpi pelin erittäin hyviä suorituksia. Sisäpelissä oli vielä ajoittain havaittavissa pientä epävarmuutta ja rauhattomuutta, mutta kauden ensimmäiseksi sarjapeliksi kuitenkin Vesattarilta kokonaisuudessaan hyvä suoritus. Vesattarien kakkospalkinnon sai linjassa erinomaisen pelin pelannut Petra Kaitonen ja ykköspalkinnon lautasen ääressä vakuuttanut Mari-Ann Lehtinen.

Ottelun tilastot

 

Katso lisää kuvia täältä!